Siirry suoraan sisältöön

Ruissalon kesäteatteri on kansanpuistossa

Ruissalon kesäteatteri on meren rannalla.

Monet suomalaiset kesäteatterit ovat luonnonkauniissa paikassa ja ympäristö antaa hyvät puitteet teatterin sijainnille. Ruissalon kesäteatteri on yksi tällainen. Meren läheisyys tekee tunnelmasta aivan uudenlaisen ja siksi siellä on hienoa käydä kerta toisensa jälkeen. Jos olet musikaalien ystävä, tämä paikka sopii sinulle täydellisesti. Vuonna 2022 siellä esitetään suurta suosiota herättänyttä Viidestoista yö -musikaalia. Se on upea aikamatka Juicen ja Mikko Alatalon tuotantoon. Musikaali herätti jo viime kesänä ansaittua huomiota.

Tunnelmallinen Ruissalon kesäteatteri

Toinen esitettävä musikaali on Hetki Lyö ja se nimensä mukaisesti kertoo Kirkan elämästä. Siinä mennään hänen matkassaan 60-luvulta 2000-luvulle. Esitys tuo muitakin kevyen musiikin taitajia esille ja esitys loihtii silmiemme eteen iloja, suruja, rakkautta, menestystä sekä seikkaperäisiä vaiheita Syksyn Sävelestä Euroviisuihin. Nimikkoroolissa on Ilari Hämäläinen ja esityksessä on mukana Kirkan kaikki tärkeimmät laulut.

Ruissalon kesäteatteri kuin monet muutkin kesäteatterit Suomessa ovat hyvien kulkuyhteyksien varrella. Esityksiin on helppo saapua. Turussa se onnistuu jopa vesibussilla. Ruissalon tyylikästä miljöötä korostaa vielä huvilamainen paviljonki, joka on rakennettu 1920-luvulla. Se on aikanaan rakennettu tanssisaliksi ja kesäteatteriksi. Paviljonki onkin jälleen päässyt alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa, joten tällainen kokemus kannattaa hyödyntää sekä varata liput ja vierailla Ruissalossa.

Tarjoilut väliajalla ja kansanpuiston tunnelma

Jos esitykseen tulee pidemmältä voi etukäteen varata kahvilasta herkulliset tarjoilut. Tilauksesta saa maittavaa lohikeittoa sekä sen seuraksi saaristolaisleipää. Jos keitto ei kiinnosta, on myös kahvia sekä herkullisia tarjottavia. Ympäristö on upea ja aivan teatterin vieressä on myös ravintola. Hiekkaranta, joka avautuu merille päin, on rakennettu vuonna 1930 puhaltamalla hiekkaa merenpohjasta rannan suuntaan. Kansanpuiston alueella on myöskin melkoinen käytäväverkko, jota voi hyödyntää liikuntaan käydessään Ruissalossa.

Avainsanat: