Kummeli jaksaa naurattaa

Kummeli ja legendaarinen Mauno Ahonen

Kummeli on tamperelainen rakastettu koomikkoryhmä, joka alkoi vuonna 1991 esittää saman nimistä televisiosarjaa. Sarja on sketsiohjelma, jossa esiintyvät tutut hahmot ja monesti myös musiikkipainotteisia pätkiä. Heikki Silvennoinen onkin melkoinen musiikkimies, joten häneltä odottaisikin tällaista.

Kummelin tuotantoa

Yhdeksänkymmentä luvun alusta saakka ryhmä on saanut aikaan useampia televisiosarjoja, viisi elokuvaa ja albumeita. He myös ovat tehneet live-esiintymisiä erilaisissa tapahtumissa. Perustajajäsenet Heikki Silvennoinen, Timo Kahilainen ja Olli Keskinen ovat kaiken takana ja heidän ansiostaan suomalaiset heittävät edelleen legendaarisia lausahduksia. Muun muassa: Kyllä lähtee!

Muitakin näyttelijöitä on Kummelien riveissä nähty. Heikki Hela, Heikki Vihinen, Mari Turunen, Miia Selin sekä Mikko Kivinen ovat olleet osallisina myös tämän hauskuuden luomiseen. Tunnetuimpiin hahmoihin kuuluu Silvennoisen Matti Näsä.