Jos komedia hymyilyttää ja tilannekomiikka naurattaa, farssi vie huumorin aivan omalle tasolleen: ovet paukkuvat, henkilöllisyydet sekoittuvat, ja katsomo repeää nauruun, ennen kuin ehtii edes ymmärtää täysin, mitä lavalla juuri tapahtui. Farssi on yksi teatterin vanhimmista ja sitkeimmistä lajityypeistä, ja se on pysynyt suosittuna vuosisatojen ajan juuri siksi, että se osaa naurattaa suoraan ja häikäilemättömästi. Tässä artikkelissa käymme läpi, mikä farssi oikeastaan on, mistä se juontaa juurensa ja miksi se toimii lavalla niin poikkeuksellisen hyvin.
Mistä sana farssi tulee
Farssi-sana juontaa juurensa ranskan kielen sanasta farce, joka tarkoitti alun perin pilailunäytelmää. Suomen kielessä farssi on nykyisin vakiintunut tarkoittamaan sekä varsinaista teatterilajia että arkikielessä mitä tahansa naurettavan sekavaa tai järjetöntä tilannetta, kuten kokousta, joka menee täysin överiksi. Tämä kaksoismerkitys kertoo osaltaan siitä, kuinka syvälle farssin perusidea, hallitsematon kaaos, on juurtunut kieleemme.
Farssin peruselementit
Farssia määrittää muutama toistuva rakenneosa. Kaiken pohjana on tavallinen, arkipäiväinen lähtötilanne, joka lähtee vähitellen täysin käsistä. Mukaan tulee fyysistä toimintaa, kuten takaa-ajoja, piileskelyjä ja kaatumisia, sekä erilaisia huijauksia, valepukuja ja väärinkäsityksiä. Juoneen kuuluu usein myös esteitä, kuten auktoriteettihenkilöitä, joita päähenkilöiden täytyy vältellä tai huijata. Näiden osien yhteisvaikutuksesta syntyy farssille tyypillinen, kiihtyvällä tahdilla etenevä kaaos, joka päättyy lähes poikkeuksetta onnelliseen loppuun.
Liioitellut hahmot farssin ytimessä
Toisin kuin monessa muussa draaman lajissa, farssin henkilöhahmot eivät ole realistisia tai monitasoisia. Sen sijaan lavalla nähdään tyypiteltyjä, karikatyyrimäisiä hahmoja: sekaannuksia aiheuttava palvelija, mustasukkainen aviopuoliso tai jatkuvasti noloihin tilanteisiin ajautuva päähenkilö. Nämä hahmot eivät juuri kehity tarinan aikana, vaan pysyvät samana yhden tai kahden korostetun ominaisuutensa varassa alusta loppuun. Tämä yksinkertaisuus on tarkoituksellista: se antaa katsojalle tilaa keskittyä juonen sekasortoon sen sijaan, että täytyisi seurata hahmojen sisäistä kehitystä.
Ovikomedia: farssin tunnusomaisin tekniikka
Jos yksi asia yhdistää lähes kaikkia farsseja, se on ovien merkitys. Ilmeisin farssin tunnusmerkki ovat ovet ja niiden käyttö: hahmot ryntäävät sisään juuri väärällä hetkellä, piiloutuvat viereiseen huoneeseen tai livahtavat ulos sekunteja ennen kuin joku toinen astuu sisään. Tätä tekniikkaa kutsutaan ovikomediaksi, ja se luo samanaikaisesti useita rinnakkaisia juonikuvioita, jotka lopulta kietoutuvat toisiinsa kaoottisella mutta tarkasti ajoitetulla tavalla.
Nopea tempo ja tarkka ajoitus
Farssinäytelmän tempo on poikkeuksetta nopea, kohtaukset vaihtuvat vauhdilla ja tapahtumat eskaloituvat kiihtyvästi kohti loppuhuipennusta. Tämä vaatii näyttelijöiltä ja ohjaajalta poikkeuksellisen tarkkaa ajoitusta: hyvässä farssissa jokainen ovenpaiskominen, väärä henkilöllisyys ja sekunnin murto-osassa vaihtuva tilanne rakentuu lähes matemaattisella tarkkuudella. Yksikin väärään aikaan tuleva repliikki tai liike voi romuttaa koko kohtauksen komiikan.
Farssin ja komedian ero
Farssi ja komedia sekoitetaan usein toisiinsa, mutta niiden välillä on selkeä ero. Komedia pyrkii viihdyttämään ja naurattamaan yleisöä laajemmalla keinovalikoimalla, johon kuuluu myös älyllisempää huumoria ja vakavampien aiheiden käsittelyä kevyemmällä otteella. Farssi puolestaan nojaa erityisesti liioiteltuihin tilanteisiin, fyysiseen huumoriin ja nopeaan tempoon, jossa loogisuus saa usein väistyä puhtaan huumorin tieltä. Farssia voidaankin pitää komedian intensiivisimpänä, kaikkein hulluttelevimpana alalajina.
Merkittäviä farssin tekijöitä läpi historian
Farssilla on pitkä ja monipuolinen historia näytelmäkirjallisuudessa. Antiikin Kreikan Aristofaneesta ranskalaiseen Molièreen ja Georges Feydeauhun, ja edelleen brittiläisiin Ray Cooneyhin ja Michael Frayniin, farssi on kulkenut mukana teatterihistorian läpi vuosisatojen ajan. Myös varhainen elokuva ammensi vahvasti farssin perinteestä: Charlie Chaplin, Keystone Kops ja Marx-veljekset rakensivat uransa pitkälti juuri farssimaisen fyysisen komiikan varaan.
Ranskalainen farssi omana erikoislajinaan
Ranskalaisilla farsseilla on oma, erityisen tunnistettava tyylinsä, jossa noudatetaan farssin perinteitä lähes kliseisyyteen asti. Näissä teoksissa hahmot puhuvat runsaasti, ja juoneen kuuluu aina älyttömiä väärinkäsityksiä sekä monimutkaisia suhdesotkuja. Ranskalaisen farssin kääntäminen suomalaiselle näyttämölle vaatii kääntäjältä erityistä taitoa, sillä huumori ja sen hienovaraiset vivahteet eivät aina siirry suoraan kieleltä toiselle, vaan vaativat usein luovia ratkaisuja alkuperäisen komiikan säilyttämiseksi.
Farssi suomalaisella näyttämöllä
Farssi kuuluu vahvasti myös suomalaiseen teatteritarjontaan, ja se on yksi niistä lajityypeistä, joita suomalaisia komediasarjoja ja niiden tekijöitä on inspiroinut vuosikymmenten ajan. Suomalaiset ohjaajat ja käsikirjoittajat ovat tuoneet farssin perinteeseen omat, tunnistettavat lisänsä, samalla kun he ovat kunnioittaneet lajin klassisia rakenneosia: ovia, väärinkäsityksiä ja kiihtyvää kaaosta.
Miksi farssi toimii edelleen
Farssin sitkeä suosio selittyy sillä, että se puhuttelee jotain hyvin perustavanlaatuista inhimillisessä kokemuksessa. Farssit perustuvat usein inhimillisiin perustarpeisiin ja vaistoihin, kuten syömiseen, juomiseen, leikkimiseen ja auktoriteetin pilkkaamiseen, teemoihin, jotka ovat pysyneet muuttumattomina läpi vuosisatojen huolimatta siitä, kuinka paljon yhteiskunta ympärillä on muuttunut. Tämä on todennäköisesti tärkein syy siihen, miksi farssi naurattaa yleisöä yhtä lailla tänään kuin se naurattikin sata vuotta sitten.
Yhteenveto
Farssi on teatterin nopeatempoisin ja fyysisin komediamuoto, jonka tunnusmerkkejä ovat paukkuvat ovet, liioitellut hahmot, kiihtyvät väärinkäsitykset ja tarkasti ajoitettu kaaos. Antiikin ajoista nykypäivän näyttämöille asti farssi on säilyttänyt asemansa yhtenä teatterin rakastetuimmista lajeista juuri siksi, että se osaa naurattaa suoraan, häikäilemättä ja ilman turhaa selittelyä.